Tag Archives: luonnonkosmetiikka

Ihonhoitotuotteet, jotka ovat suojanneet ihoani talven aikana

luonnonkosmetiikka-ihonhoitotuotteet

Olen pyrkinyt siirtymään luonnonkosmetiikkaan lähes täysin. Olen kokeillut maltillisesti eri brändejä ja tuotteita parin viime vuoden aikana. Jotkut tuotteet tuntuvat saman tien omalta, mutta toiset eivät joko sovi iholleni tai eivät koostumukseltaan tai tuoksumaailmaltaan vain sytytä. Olen edellisen puolen vuoden aikana erityisesti rakastunut tiettyihin tuotteisiin, jotka ovat myös suojanneet ihoani erittäin hyvin nyt talven aikana. […]

Luonnonkosmetiikkaa Lontoosta

Kävin reilu kuukausi sitten Lontoossa muutaman päivän reissulla tapaamassa siellä asuvaa suomalaista ystävääni. Buukkasin matkan itselleni synttärilahjaksi. Halusin löytää uutta inspiraatiota sekä vaihtaa kuulumisia kunnolla ennen kuin ystäväni ja hänen miehensä lähtevät pitkälle häämatkalle. Näin heidät edellisen kerran toukokuussa Walesissa heidän häissään, mutta viikonloppu oli tietysti melko hektinen, joten oli ihanaa päästä tapaamaan heitä vielä. […]